Kisat takana..

ja kiipeily reppu täyttynyt taas hieman uusista kokemuksista.

Aivan mahtavat kisat eilen. Osallistuin Kiipeilyurheilijoiden järjestämään leikkimieliseen kiipeily kisaan. Olin jo viime vuonna toivoinut harrastelijoillekin kisoja. Minusta on harmi että vain Proot saavat kisata, ja sillä tarkoitan sitä, että tietenkin harrastelijat voivat mennä kisoihin mukaan mutta reitit tehdään yleensä tietyn tason kiipeilijöille joita tällainen wanna-be kiipeilijä kuin minä en edes pystyisi kiipeämään. Miksi siis osallistua kun ei edes karsinnoista varmaan pääsisi jatkoon, tuskin edes ensinmäiselle klipille.

Olin siis erittäin iloinen kun kuulin, että kiipeilyseura johon kuulun järjestää harraste kisat. Ymmärtääkseni niin kisat järjestettiin ihan niin kuin ns. oikeat kisat. Näin me harrastelijat saimme kuvan siitä minkälaista on oikeasti kisata, ja tämä myös innostaisi meitä kisaamaan enemmän.

Minua ei kisat sinäänsä hermostuttanut. Olen kilpaurheilija taustaltani, niin itse kilpailuun valmistautuminen on tuttua puuha ja itsensä psyykkaaminen myös. Ajattelin jotenkin etten pääse finaaliin kuitenkaan jossa liidataan, niin mitä minä nyt turhia hermoilen. Kuitenkin pikkaisen jännitti itse suoritus, kova tahto suoriutua hyvin, ylittää itsensä. Tiesin että olin ensimmäinen naisista kiipeämään karsinnoissa, ja pelkäsin tuottaa pettymyksen itselleni, ja niinhän siinä sitten kävi.

Pääsin suhteellisen korkealle, ja haluan uskoa että olisin selvinnyt koko reitistä mutta otteeni lipesi ja tasapainoni heilahti siinä samalla kun otteeni lipesi ja matkani sillä reitillä jäi kesken. Kirosin.
Itku oli melkein tulla, olin niin pettynyt. Mutta, piti kerätä itsensä ja keskittyä vielä seuraavaan karsinta reittiin.

Karsinta 1

Olin taas ensimmäinen kiipeilijä toisella karsinta reitillä. Vuorossa oli nega seinää. No siinähän se, reitti sujui paremmin kuin pystysuora seinä. Jossain varrella huomasin etten hengitä, ja kädet alkoi mennä pumppuun ja sitten mätsään kädet isolle pyöreälle otteelle ja taas luiskahdan otteelta ja matka loppui siihen. Pienempi pettymys suorituksesta kun kerran kiipesin pari kaksi otetta vaille toppia, mutta usko oli ollut kova että reitti menee ylös asti kun huomasin kiivetessäni sitä, että se on juuri minulainen reittini.

Karsinta 2

Oletin että siihen loppui minun taipaleeni kisoissa. Alussa oli tieto että meitä oli 8 naista ja että kaikki 8 otetaan suoraan finaaliin mutta loppujen lopuksi meitä olikin 10 naista, ja minä olin kiivennyt tieni finaaliin. Sydämmeni pysähtyi, miten uskallankaan liidata kisaseinää ja tippua, kaikkien edessä.

Odotus oli tappavan pitkä ennen minun vuoroani. Olin iloinen että olin saanut hyvän kiipeilijä ystävän varmistamaan minua, tämä rauhoitti hermojani. Kun nimeni kuulutettiin en oikein tiennyt miten reagoida. Kävelin varmistajani kanssa seinän luokse, hiljaisuus koitti. Ääk tämä oikeasti tapahtuu, ajattelin, sitten vain lähdin liikkeelle enkä muista mitään itse kiipeilysuorituksesta kunnes jotenkin hätkähdin hereille tippuessani ja huusin, ja perään lausuin Jeesus. :D

Finaali

Ennen kaikkea mahtava kokemus. Tämän tytön kiipeilykilpailu halu syttyi heti.
Nyt vain takaisin treenaamaan että ensi vuonna sitten suoriutuisi vähän paremmin.

SUUR KIITOKSET VIELÄ KIIPEILYURHEILIJOILLE ETTÄ JÄRJESTITTE MAHTAVAT KISAT!!! Mahtava yhteishenki ja tsemppaus. LISÄÄ NÄITÄ, kiitos!!

Ja kiitos kuuluu myös tukijoukoille, miehelleni ja varmistajalleni!! <3 p="p">

- Sara