Saturday, November 26, 2011

Tumpelo ja sormi


Olen tumpelo. Onneksi en ole sitä niinkään paljon seinällä kiivetessä, se voisi olla kohtalokasta.

Tänä aamuna lähdin ystävän kanssa lenkille ja kun astuin ulos asunnostani ja olin työntämässä ulko-oven kiinni jäi minun oikean käden etusormi oven väliin.

Aj että se sattui. Juoksin nopeasti takaisin sisään ja vedin kaiken ulos pakastimesta ja yritin saada kylmää painetta sormeni päälle. Ystäväni käveli perässäni ihmetellen mikä minuun tuli.
Kasvot punaisena puuskutin ja pidättelin huutoani. Olin niin tuskissani eikä kipu mennyt ohi vähään aikaan. Oletteko koskaan lyönneet kynnen? Minä en ole, ja nyt siitä mahtava kokemus.

Koko etusormeni on turvonnut, eniten sormen päästä. Se ei taivu nornaalisti viimeisestä nivelestä eikä ojennu suoraksi. Nyt se ei onneksi 9 h myöhemmin enää särje mutta tunnen painetta siinä ja en pysty sitä käyttämään normaalisti.

Huomisen kiipeilyn jouduin perumaan. Toivon kuitenki että Maanantai iltapäivänä pääsisin normaalisti seinälle jatkamaan mihin jäin.

Pääsin taas niin hyvään vauhtiin kiipeilyssä että nyt ei saisi tulla taukoja.

Eilen tein vatsalihaksia aika paljon että vatsaan oikein koskee tänään. Taidan huomenna kiipeilyn sijasta käydä lenkillä ja tehdä vatsoja taas.

Nyt vain toivon että sormen turvotus menee ohi ettei tässä vielä joudu lääkäriin menemään.

- Sara

Thursday, November 24, 2011

Voimaa voimaa

Eilen ja tänään olin sitten seinillä rehkimässä.
Otin eilen liian kovat treenit kun unohdin että tänäänkin piti myös kiikkua. No mutta otetaan tämä viikko sitten voima viikkona. Ei haittaa. Nyt taas pari päivää lepoa ennen viikon kolmatta kiipeily kertaa.

Eilen oli aika hupaisaa kun yhtä suhteellisen vaikeaa reittiä yritin kiivetä. Vaikein kohta oli reitin ihan alussa. Varmaan kymmenen minuuttia hypin, rehkin, käänsin ja väänsin kunnes yksi ulkopuolinen nainen tuli pohtimaan asiaa kanssani ja kekkasi aika nopsasti miten kohdan mennä.

Hänen näytettyä minulle miten hän sen menisi kokeilin heti perään ja siinähän se. Ei se ollut yhtään vaikea kohta kun hiffasi miten sen mennä. Yleensä monisssa reiteissä se juuri noin menee. Ensin tekee asiasta todella vaikean kunnes välähtää valo päässä että NÄIN. Joskus se vain kestää vähän kauemmin. Minua tosiaan nauratti se että rehkin monta minuuttia ja ei mitään tulosta sitten toinen tulee ja tempaisee sen heti. Noh, olen iloinen että sain apua, koska reitti sitten avautui minulle heti ja kipaisin sen ylös.

Tänään sitten kiikut oli aikalailla yhtä rankat. Sen takiakin koska eilisestä kipeät lihakset. Ystävän kanssa miksailtiin liidausta ja ylä-köysittelyä. Kokeilin jopa liidata yhtä 6b+ mutta kantti ei sitten loppujenlopuksi kestänyt. Ehkä ensi kerralla!!

Over and out, nyt syömään ja nukkumaan!!

- Sara

Tuesday, November 22, 2011

Uutta tuttavuutta tekemässä

Tänään nautin ensimmäistä kertaa minun uusista terveys-tuotteista.
Tein proteiini-suklaa-mustikka smoothien. Ja se oli hyvää! :D
Siihen tuli 2kuppia maustamatonta heraa, 3dl soya maitoa, 1rkl maca jauhoa, 23g suklaamassaa ja liraus mustikkajogurttia. mmmm Namia Suosittelen!! Vedin reseptin ihan vain hatusta. On kiva kokeilun kautta löytää hyviä yhdistelmiä.

Tänään kävelin töihin ja juoksin pienen kiertomatkan kautta kotiin töistä. Tuntui oikein hyvältä taas tuo juoksu, alussa vähän kankeaa ja tuntui jotenkin joka nivelessä. Minulla on muutenkin aina niin että kolme ensimmäistä kilometriä tökkii ja sitten kehoni herää ja yleensä vauhti nopeutuu entisestään kun kilometrit lisääntyy. Täytyy jo tällä viikolla sopia ensi viikon juoksut ja kiipeilyt että saan maksimi treenin irti ensi viikosta.

Treenin tiedot, aika hidasta vauhtia
Huomenna kiipeilemään illan suussa, Perjantaina tarkoitus treenailla yhdessä mieheni kanssa sekä viettää yhteistä iltaa, Lauantaina kiipeilemään taas ja Sunnuntaina toivon käydä juoksemassa, jos saan aikaiseksi.

Tässä nämä viikot sitten taas menevät!!

- Sara

Thursday, November 17, 2011

Ja Life vie minulta kaikki rahat


Eilen olin vähän ostoksilla Life kaupassa, täyttämässä tyhjiä kaappejani. Mukaan lähti maustamatonta heraa, female recoverya, Cocovin maca jauhoa ja kaakao massaa sekä luomu maapähkinävoi.
Näistä sitten hyviä väli- ja aamupaloja matkaan.

Olen ollut kiipeilemässä pariin otteeseen tällä viikolla, tosin ei kovin hyvin mielin. Tuntuu etten saa mitään aikaiseksi siellä enkä paljon irti.

Juoksusta ei ole tullut vielä oikein säännöllistä hommaa. Se olisi kyllä tarkoituksena kunhan saisi vain ajoitettua ne viikko aikatauluun. En ole vielä oppinut käyttämään vapaa-aikaani sopivalla tavalla. Olihan yrittäjän vapaa-aika niin idylliä ja on sitä ikävä.

Uimahallikin siellä odottaa minua mutta en ole vielä kehannut näytille puolialastomana julkisella paikalla. Huomenna täytyy koska vien ystävän uimaan, tai uimaopetus tunnille minun kanssani.
Että paljon taas sellaista ihan arjen aikatuluttamisen tavoittelemista täällä päässä.

- Sara

Saturday, November 12, 2011

Tunnustuksia

Viikko taas hurahtanut ja olen viettänyt rauhallista Lauantaita ihan kotosalla.
Sain eilen influenssa rokotuksen joka nostatti lämmön ja vasen olkalihas ollut arka.

Illan olen viettänyt nauttien viinistä ja Little Bit of Heaven elokuvasta. Huomenna piti suunnata takaisin seinille mutta kaveri perui. No ei se haittaa sillä viikkooni onkin mahtunut jopa 3 aikaisempaa kiipeily kertaa jos viime viikon Sunnuntain lasketaan mukaan. Huomenna isän luokse Isän päivää viettämään ja sitten taas alku uudelle työviikolle.

Meet Miss Gloria
Didi haastoi minut viikkoja sitten tunnustamaan kahdeksan asiaa itsestäni. Yleisesti olen hyvin avoin ihminen niin en tiedä pystynkö mitään ennenkuulumattomia asioita kertoa. But here goes:


1. Sain kultsultani vuosia sitten virtahepo-pehmolelun jonka nimi on Gloria. En voi nukkua ilman häntä kainalossani ja hän seuraa mukanani matkoille.

2. Itken hyvin helposti surullisten ja romanttisien elokuvia katsellessa

3. Pelkään kuolemista koska vaikka uskon Jumalaan ja pelastukseeni niin pelkään etten ansaitse paikkaa taivaaseen.

4. Joskus minulla on erittäin paha omatunto kun olen syönyt paljon karkkia toivon salaa että kykenisin laittamaan sormet kurkkuun, onneksi en ole koskaan siihen pystynyt, saatika kokeillut.

Timmi mimmi se siinä

5. Ihailen timmejä, kauniita naisia.

6. Pelkään samaa kohtaloa joka minun äidilläni oli; kuolla SLE- sairauteen.

7. Minulla on kauhea kammo nielu kokeisiin/lääkärintarkistuksiin. Itken kuin lapsi kun minulta pitää ottaa nielu viljely.

8. Unelma työni olisi ammattiurheilija; treenata kokopäiväisesti ja saada siitä palkkaa. Ja/tai kotiäiti/wife

Minä haastan Pumpumin ja Terhin jakamaan kahdeksan tunnustusta meidän kanssa!

- Sara

Monday, November 7, 2011

Pursuiten treeni intoa

Lähdössä kotiin kaikkineen kamppeineen kiipeilyn jälkeen

Eilen pitkästä aikaa taas Toyota Kiipeilyareenalla kiipeilemässä ystävän kanssa. Kyynärvarsissa tuntui nousut kyllä jo vähästäkin mutta sellaista se on tauon jälkeen. Tänään olkapäät aika mujuvan kipeät ja huomenna suuntaan taas seinille jatkamaan mihin jäin. Jäi pari mielenkiintoisaa uutta reittiä kesken niin niitä sitten nakittamaan huomenna.

Kotikulmien lähistöllä juoksien

Tänään olin vaihteeksi lyhyellä juoksulenkillä kaverin kanssa. Pikku hiljaa taas kunnon, säännöllisen liikunnan pariin. Ajatuksena oli ensin vetää vajaa 10km lenkki mutta ystävän poika jäi surullisena kotiin äitiä ikävöiden niin yritettiin sitten pitää kiinni vähän lyhyemmästä lenkistä. Perjantaina voisin itse yrittää käydä pidemmällä lenkille. Saisinkohan jostain seuraa mukaani?


- Sara

Thursday, November 3, 2011

Hyöty kaikesta pienestä

Kävelin eilen aamulla töihin kuunnellen radiota
Olemme onnekkaita että viime aikoina on ollut hyviä syys säitä. Toivottavasti läpi syksyn tämä kuivuus jatkuisi ja joskus joulukuussa sitten yhtäkkiä vain tulisi tupruttaen lunta!

Olen nykyään kokopäivätyössä päiväkodissa. Hoidan 1-4 vuotiaita lapsia ja hieronta sekä personal trainer hommat ovat saanneet toistaiseksi jäädä tauolle. Yrittäjyyteen varmaan joku päivä vielä palaan mutta tällä hetkellä nyt näin.

On ollut ihana pystyä kävellä työmatkat kun asun vain 4km työpaikastani. Aikaiseen aamuvuoroon klo.06.30 en ihan viitsi kävellä mutta klo.08.00 eteenpäin vuorot ovat sopivia, minulla kestää vajaat 30min kävellä töihin. Pyörällä kesällä hurahtelin alle vartissa.

Hyötyliikunta on tärkeää ja olisi hyvä että me kaikki hyötyisimme siitä päivittäin. Enemmän tämä maailman kulu menee siihen että ajamme joka paikkaan, istumme töissä tietokoneen edessä ja kotona tujotus jatkuu tv:een edessä. 2000-luvulla syntynyt sukupolvi oppii elämään ns. neljännen ruudun kanssa; siis älypuhelin.

Muista siis liikkua päivittäin jossain määrin. Ota vaikka askelmittari käyttöön joka tallentaa sinun joka askeleen ja yritän saavuttaa se 10 000 askelta per päivä. Hyötyliikunnan lisäksi on tärkeää liikkua 1-3krt viikossa että se olisi terveyttä kohentavaa. Tämä liikunta olisi hyvä jakaa lihaskuntoon sekä aeroobisen liikuntaan.

Minulla on suunnitelmana talven aikana panostaa
- 1-3krt viikossa seinäkiipeilyyn
- 1-2krt uintiin
- 1-2krt juoksuun/hiihtoon.
Sekä sitten kävellä työmatkat aina kun voin.

Suunnittele viikkosi treenit etukäteen ja merkkaa ne kalenteriisi se helpottaa sinua saada ne oikeasti tehtyä!!

- Sara

Tuesday, November 1, 2011

Mässäilymätön Marraskuu






Elo- Lokakuu meni tuossa aika hujauksessa ohi. Olen elänyt hyvin urheilutonta ja epäterveellistä elämää nämä viimeiset kuukaudet. Sairastellut ja muutenkin elänyt ihan omissa ajatuksissani.

Nyt Marraskuuhun lähden hyvin mielin. Tarkoitus olla mässäilymätön Marraskuu. Siirtyä takaisin niihin hyviin tapoihin joita joskus noudatin. Tässä pitää oikein miettiä mitä ne ovat.


Hyvän olon tapoja

- Juoda vettä 2-3l päivässä
- Syödä 2-4h välein
- Syödä proteiinia jossain muodossa joka aterialla
- Liikkua 3-5krt viikossa
- Muistaa venytellä
- Ajatella positiivisesti
- Nukkua 8h joka yö
- Hyötyliikkua






Mitä uutta sinä aijot lisätä Marraskuuhusi joka tekee siitä erilaisen Lokakuusta?

- Sara