Friday, December 30, 2011

Lohesta hyviä rasvoja


Eilen tein uunilohta kotona illalliseksi. Kokeilin aivan jotain uutta nimittäin pekaanipähkinä kuorrutetta lohen päälle, ja se oli hyvää. Suosittelen.

Ostin pekaanipähkinöitä ja murskasin ne tehosekoittimessa, että siitä tulee pähkinä rouhetta. Sitten otin 4 ruokalusikallista rouhetta erilliseen kulhoon jonne kaadoin 4 teelusikallista rypsöljyä. Sekoitin ainekset yhteen että rouheesta tuli tahnaa jolla sitten tasaisesti päällystin lohen.

Päälle sitruuna viipaleita, hieman suolaa ja mustapippuri rouheetta. Uuniin 200° ja 15-20min. Nam nam

Tähän sitten oman mieltymyksen mukaan sivu ruokalaji. Itse söin keitettyjä vihanneksia.

Lohi sekä pähkinät sisältävät juuri niitä terveellisiä rasvoja joita meidän pitäisi kaikki muistaa syödä.

- Sara

Wednesday, December 28, 2011

Juokse juokse

Juoksua ja kiipeilyä ohjelmassa


Tänään olin kevyellä, palauttavalla juoksu lenkkillä. Eilen vedin 5km intervalli juoksua ja keho oli jo entuudestaan Maanantain BodyRock treenin jälkeen kipeä.

6km lyhyt palauttava
Tänään seinilläkin pysyttäydyin ihan tarkoituksella helpolla tasolla. Tosin parit uudet helpot reitit olivatkin turhan vaikeita. Ehkä joulu tauko vähän sekoitti minun hyvään vauhtiin päässeet kiipeilyt.
Tänään myös ihan vain ylä-köysittelimme. Perjantaina seuraavan kerran seinille taas, ja varmaan tiedossa ala-köysittelyä. Ihan hyvä olisi yrittää puskea nyt liidauksessakin sen karmivan kulmakiven yli, siis tippumis pelon yli ja pakosti vain vetää 6a-6b tason reittejä.

HCR 2012 - here i come! 
Nyt olen ilmoittanut itseni sinne. 5.5.2012 tämä typy pyrkii nyt sitten parempaan aikaan taas kuin viime vuonna. Tämä ilmoittautuminen on hyvä motivaattori, tietää että on maksanut ja nyt on pakko treenata. Koska mä olen kyllä niin kilpa ihminen etten voi mennä juoksemaan ihan vain huvikseen vain kun mennään niin mennään kunnolla ja tehdään parhaamme.
 
- Sara

Monday, December 26, 2011

Joulu ohi ja uusi vuosi edessä

Keittiö tunnelmallisen jouluinen

Naurun hetkiä kummipojan kanssa joulua ennen

Olohuoneeseen sain uutta väriä ja designea juuri jouluksi

Tämä tyttökin ollut kiltti kun aika paljon lahjoja tuli pukilta

Jouluna syöty ja juotu hyvin. Rauhallisesti ihan perheen kanssa vietetty Porvoon kulmilla. Uutta vuotta jo odottaen uusin haastein ja odotuksin.

Reilusti taas levätty niin eiköhän tämä keho taas jaksaisi ryhtyä hommiin. Tänään taas BodyRocktv:een jumppia tehty puolen tunnin edestä niin huomenna varmaan kehossa taas tuntuu.

Pian sitten lähtee countdown häihini ja todellinen rääkki käyntiin että pääsen morsius kondikseen. Kaikki tsemppi ja haasteet otan mielelläni vastaan!!

Kuka ensimmäisenä minut haastaa?!
- Sara

Monday, December 19, 2011

Hyvä että tsemppi voima takanani

Uusi iPhone kädessä ja Geggamoijan pipo päässä

Tänään taas seinillä roikkumassa. Keho eilisen Body Rock tv:n treeneistä todella kipeänä. Tein eilen heidän kolme eri treeni sessiota. Ne ovat lyhyitä mutta hyvin tehokkaita. Taisi olla sen verran uusia liikkeitä että en ole pitkään aikaan ollut näin kipeä lihaksissa.

Kiipeily ystävät yrittivät kovasti tsempata minua negatiivisillä seinillä mutta en vain millään jaksanut. Aina kun yritin yhtä kättä ravistella niin toinen käsi jolla pidin itseäni seinällä väsyi. Ei mitään toivoa. Tosin normi seinällä uusi 6a+ meni leikitellen vaikka kädet väsyneet.

Huomenna tarkoitus juosta..ja jos keho jaksaa niin Torstaina suuntaan viimeistä kertaa ennen joulua seinille.

- Sara

Monday, December 12, 2011

Haaste käynnissä

Kiipeily tänään taas aika rankkaa, hartiat ja kädet kovilla, kiitos rääkkääjä pojulle.
Tänään uskalsin ekaa kertaa liidata negatiivistä 6a+. En jaksanut loppuun asti mutta ainakin on kynnys ylitetty 6a liideille, josta olen todella iloinen. Sen tason reitit liidille ovat tarpeeksi vaikeita että oikeita tippumisia voi tapahtua, joka on hyvä koska niitä pelkään ja niihin pitäisi tottua. Se ei tule tapahtumaan jos vain junnaan helpoilla reiteillä.

Kävin myös kokeilemassa yhtä 7a reittiä kakkostellen ja sehän oli aika hupaisaa kun en oikein minnekkään päässyt mutta kiva rääkki tuli ja varmistajakaveri sai nauraa.

60-päivän burpee haaste taas laitettu käyntiin.Tänään oli päivä 5, siis olen suorittanut kiipeilyn lisäksi viisi burpeeta. Kiinnostaako haaste, ja mitä se edes on? Lue edellisestä kerrasta kun haastoin teidät.

Huomenna tarkoitus kävellä töihin ja juosta vähän pidemmän matkan kautta kotiin. Siinä sitten sen päivän treenit.

Thursday, December 8, 2011

Pari kuvaa kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Kiipeily kamujen kanssa pikku joulun viettoa 5.12 a la gourmet Mexicana

Juoksulenkki Porvoossa tänään

On se Porvoon kirkko ja jouluvalot aina yhtä kauniit

Ei haba ole päässyt kutistumaan

Lenkin jälkeen oli ihana saunoa ja jatkaa illan nauttimista glögin kera

IHANAA JOULUN ODOTUSTA KAIKILLE!!

Tuesday, December 6, 2011

Vauhti päällä

Treeni täytteinen viikko meneillä. Kiipeilemässä olen ollut paljon ja saanut aikaiseksi juostakkin pariin otteeseen. Tällä viikolla tarkoitus jatkaa samaan tyyliin.

Tänään olin kiipeilemässä, huomenna kevyttä kiipeilyä ja juoksua, Torstaina juoksulenkki, Perjantaina kiipeilyä ja Lauantaina lepo päivä ja Sunnuntaina varmaan juoksua taas.

On ihana liikkua. Se onneksi jo kaiken jälkeen sujuu hyvin. Kunhan vielä saisi tuon ravinto puolen kuntoon ja läski saisi vauhtia!!

Thursday, December 1, 2011

Seinän kimppuun ja mars

Kiipeily ja juoksu täytteinen viikko meneillään. Maanantaina olimme ystävän kanssa liidaamassa ja saimme myös kiipeilyjämme videolle. Se on aina todella hauskaa saada katsoa itseänsä videolta kiipeävän. Voi analysoida tekniikkaa ja oppia uutta, miten tehdä ja miten ei tehdä.

Tässä yksi liidi video Maanantailta jossa kiipeän 5a reittiä.
Enemmän tulossa kunhan ystävän mies saa videot koneelle.


Tänään taas liidailtiin. Siihen pitäisi nyt panostaa enemmän että pääsen pelkojen ja epävarmuuksien yli. Hyvinhän tänään kaikki meni ja ei pahasti pelottanut, lukuunottamatta pari kertaa kun kädet pahasti hapoilla. Ystävä sen kun menee melkein mitä reittejä tahansa liidaten että oikein mua hävettää oma pelkuruus. No mutta kaikki aikanaan ja tärkeintä on keskittyä itseensä ja omiin rajoihinsa.

Huomenna lepopäivä treenistä. Lauantaina juoksua ja Sunnuntain kiipeilyä taas.

- Sara

Saturday, November 26, 2011

Tumpelo ja sormi


Olen tumpelo. Onneksi en ole sitä niinkään paljon seinällä kiivetessä, se voisi olla kohtalokasta.

Tänä aamuna lähdin ystävän kanssa lenkille ja kun astuin ulos asunnostani ja olin työntämässä ulko-oven kiinni jäi minun oikean käden etusormi oven väliin.

Aj että se sattui. Juoksin nopeasti takaisin sisään ja vedin kaiken ulos pakastimesta ja yritin saada kylmää painetta sormeni päälle. Ystäväni käveli perässäni ihmetellen mikä minuun tuli.
Kasvot punaisena puuskutin ja pidättelin huutoani. Olin niin tuskissani eikä kipu mennyt ohi vähään aikaan. Oletteko koskaan lyönneet kynnen? Minä en ole, ja nyt siitä mahtava kokemus.

Koko etusormeni on turvonnut, eniten sormen päästä. Se ei taivu nornaalisti viimeisestä nivelestä eikä ojennu suoraksi. Nyt se ei onneksi 9 h myöhemmin enää särje mutta tunnen painetta siinä ja en pysty sitä käyttämään normaalisti.

Huomisen kiipeilyn jouduin perumaan. Toivon kuitenki että Maanantai iltapäivänä pääsisin normaalisti seinälle jatkamaan mihin jäin.

Pääsin taas niin hyvään vauhtiin kiipeilyssä että nyt ei saisi tulla taukoja.

Eilen tein vatsalihaksia aika paljon että vatsaan oikein koskee tänään. Taidan huomenna kiipeilyn sijasta käydä lenkillä ja tehdä vatsoja taas.

Nyt vain toivon että sormen turvotus menee ohi ettei tässä vielä joudu lääkäriin menemään.

- Sara

Thursday, November 24, 2011

Voimaa voimaa

Eilen ja tänään olin sitten seinillä rehkimässä.
Otin eilen liian kovat treenit kun unohdin että tänäänkin piti myös kiikkua. No mutta otetaan tämä viikko sitten voima viikkona. Ei haittaa. Nyt taas pari päivää lepoa ennen viikon kolmatta kiipeily kertaa.

Eilen oli aika hupaisaa kun yhtä suhteellisen vaikeaa reittiä yritin kiivetä. Vaikein kohta oli reitin ihan alussa. Varmaan kymmenen minuuttia hypin, rehkin, käänsin ja väänsin kunnes yksi ulkopuolinen nainen tuli pohtimaan asiaa kanssani ja kekkasi aika nopsasti miten kohdan mennä.

Hänen näytettyä minulle miten hän sen menisi kokeilin heti perään ja siinähän se. Ei se ollut yhtään vaikea kohta kun hiffasi miten sen mennä. Yleensä monisssa reiteissä se juuri noin menee. Ensin tekee asiasta todella vaikean kunnes välähtää valo päässä että NÄIN. Joskus se vain kestää vähän kauemmin. Minua tosiaan nauratti se että rehkin monta minuuttia ja ei mitään tulosta sitten toinen tulee ja tempaisee sen heti. Noh, olen iloinen että sain apua, koska reitti sitten avautui minulle heti ja kipaisin sen ylös.

Tänään sitten kiikut oli aikalailla yhtä rankat. Sen takiakin koska eilisestä kipeät lihakset. Ystävän kanssa miksailtiin liidausta ja ylä-köysittelyä. Kokeilin jopa liidata yhtä 6b+ mutta kantti ei sitten loppujenlopuksi kestänyt. Ehkä ensi kerralla!!

Over and out, nyt syömään ja nukkumaan!!

- Sara

Tuesday, November 22, 2011

Uutta tuttavuutta tekemässä

Tänään nautin ensimmäistä kertaa minun uusista terveys-tuotteista.
Tein proteiini-suklaa-mustikka smoothien. Ja se oli hyvää! :D
Siihen tuli 2kuppia maustamatonta heraa, 3dl soya maitoa, 1rkl maca jauhoa, 23g suklaamassaa ja liraus mustikkajogurttia. mmmm Namia Suosittelen!! Vedin reseptin ihan vain hatusta. On kiva kokeilun kautta löytää hyviä yhdistelmiä.

Tänään kävelin töihin ja juoksin pienen kiertomatkan kautta kotiin töistä. Tuntui oikein hyvältä taas tuo juoksu, alussa vähän kankeaa ja tuntui jotenkin joka nivelessä. Minulla on muutenkin aina niin että kolme ensimmäistä kilometriä tökkii ja sitten kehoni herää ja yleensä vauhti nopeutuu entisestään kun kilometrit lisääntyy. Täytyy jo tällä viikolla sopia ensi viikon juoksut ja kiipeilyt että saan maksimi treenin irti ensi viikosta.

Treenin tiedot, aika hidasta vauhtia
Huomenna kiipeilemään illan suussa, Perjantaina tarkoitus treenailla yhdessä mieheni kanssa sekä viettää yhteistä iltaa, Lauantaina kiipeilemään taas ja Sunnuntaina toivon käydä juoksemassa, jos saan aikaiseksi.

Tässä nämä viikot sitten taas menevät!!

- Sara

Thursday, November 17, 2011

Ja Life vie minulta kaikki rahat


Eilen olin vähän ostoksilla Life kaupassa, täyttämässä tyhjiä kaappejani. Mukaan lähti maustamatonta heraa, female recoverya, Cocovin maca jauhoa ja kaakao massaa sekä luomu maapähkinävoi.
Näistä sitten hyviä väli- ja aamupaloja matkaan.

Olen ollut kiipeilemässä pariin otteeseen tällä viikolla, tosin ei kovin hyvin mielin. Tuntuu etten saa mitään aikaiseksi siellä enkä paljon irti.

Juoksusta ei ole tullut vielä oikein säännöllistä hommaa. Se olisi kyllä tarkoituksena kunhan saisi vain ajoitettua ne viikko aikatauluun. En ole vielä oppinut käyttämään vapaa-aikaani sopivalla tavalla. Olihan yrittäjän vapaa-aika niin idylliä ja on sitä ikävä.

Uimahallikin siellä odottaa minua mutta en ole vielä kehannut näytille puolialastomana julkisella paikalla. Huomenna täytyy koska vien ystävän uimaan, tai uimaopetus tunnille minun kanssani.
Että paljon taas sellaista ihan arjen aikatuluttamisen tavoittelemista täällä päässä.

- Sara

Saturday, November 12, 2011

Tunnustuksia

Viikko taas hurahtanut ja olen viettänyt rauhallista Lauantaita ihan kotosalla.
Sain eilen influenssa rokotuksen joka nostatti lämmön ja vasen olkalihas ollut arka.

Illan olen viettänyt nauttien viinistä ja Little Bit of Heaven elokuvasta. Huomenna piti suunnata takaisin seinille mutta kaveri perui. No ei se haittaa sillä viikkooni onkin mahtunut jopa 3 aikaisempaa kiipeily kertaa jos viime viikon Sunnuntain lasketaan mukaan. Huomenna isän luokse Isän päivää viettämään ja sitten taas alku uudelle työviikolle.

Meet Miss Gloria
Didi haastoi minut viikkoja sitten tunnustamaan kahdeksan asiaa itsestäni. Yleisesti olen hyvin avoin ihminen niin en tiedä pystynkö mitään ennenkuulumattomia asioita kertoa. But here goes:


1. Sain kultsultani vuosia sitten virtahepo-pehmolelun jonka nimi on Gloria. En voi nukkua ilman häntä kainalossani ja hän seuraa mukanani matkoille.

2. Itken hyvin helposti surullisten ja romanttisien elokuvia katsellessa

3. Pelkään kuolemista koska vaikka uskon Jumalaan ja pelastukseeni niin pelkään etten ansaitse paikkaa taivaaseen.

4. Joskus minulla on erittäin paha omatunto kun olen syönyt paljon karkkia toivon salaa että kykenisin laittamaan sormet kurkkuun, onneksi en ole koskaan siihen pystynyt, saatika kokeillut.

Timmi mimmi se siinä

5. Ihailen timmejä, kauniita naisia.

6. Pelkään samaa kohtaloa joka minun äidilläni oli; kuolla SLE- sairauteen.

7. Minulla on kauhea kammo nielu kokeisiin/lääkärintarkistuksiin. Itken kuin lapsi kun minulta pitää ottaa nielu viljely.

8. Unelma työni olisi ammattiurheilija; treenata kokopäiväisesti ja saada siitä palkkaa. Ja/tai kotiäiti/wife

Minä haastan Pumpumin ja Terhin jakamaan kahdeksan tunnustusta meidän kanssa!

- Sara

Monday, November 7, 2011

Pursuiten treeni intoa

Lähdössä kotiin kaikkineen kamppeineen kiipeilyn jälkeen

Eilen pitkästä aikaa taas Toyota Kiipeilyareenalla kiipeilemässä ystävän kanssa. Kyynärvarsissa tuntui nousut kyllä jo vähästäkin mutta sellaista se on tauon jälkeen. Tänään olkapäät aika mujuvan kipeät ja huomenna suuntaan taas seinille jatkamaan mihin jäin. Jäi pari mielenkiintoisaa uutta reittiä kesken niin niitä sitten nakittamaan huomenna.

Kotikulmien lähistöllä juoksien

Tänään olin vaihteeksi lyhyellä juoksulenkillä kaverin kanssa. Pikku hiljaa taas kunnon, säännöllisen liikunnan pariin. Ajatuksena oli ensin vetää vajaa 10km lenkki mutta ystävän poika jäi surullisena kotiin äitiä ikävöiden niin yritettiin sitten pitää kiinni vähän lyhyemmästä lenkistä. Perjantaina voisin itse yrittää käydä pidemmällä lenkille. Saisinkohan jostain seuraa mukaani?


- Sara

Thursday, November 3, 2011

Hyöty kaikesta pienestä

Kävelin eilen aamulla töihin kuunnellen radiota
Olemme onnekkaita että viime aikoina on ollut hyviä syys säitä. Toivottavasti läpi syksyn tämä kuivuus jatkuisi ja joskus joulukuussa sitten yhtäkkiä vain tulisi tupruttaen lunta!

Olen nykyään kokopäivätyössä päiväkodissa. Hoidan 1-4 vuotiaita lapsia ja hieronta sekä personal trainer hommat ovat saanneet toistaiseksi jäädä tauolle. Yrittäjyyteen varmaan joku päivä vielä palaan mutta tällä hetkellä nyt näin.

On ollut ihana pystyä kävellä työmatkat kun asun vain 4km työpaikastani. Aikaiseen aamuvuoroon klo.06.30 en ihan viitsi kävellä mutta klo.08.00 eteenpäin vuorot ovat sopivia, minulla kestää vajaat 30min kävellä töihin. Pyörällä kesällä hurahtelin alle vartissa.

Hyötyliikunta on tärkeää ja olisi hyvä että me kaikki hyötyisimme siitä päivittäin. Enemmän tämä maailman kulu menee siihen että ajamme joka paikkaan, istumme töissä tietokoneen edessä ja kotona tujotus jatkuu tv:een edessä. 2000-luvulla syntynyt sukupolvi oppii elämään ns. neljännen ruudun kanssa; siis älypuhelin.

Muista siis liikkua päivittäin jossain määrin. Ota vaikka askelmittari käyttöön joka tallentaa sinun joka askeleen ja yritän saavuttaa se 10 000 askelta per päivä. Hyötyliikunnan lisäksi on tärkeää liikkua 1-3krt viikossa että se olisi terveyttä kohentavaa. Tämä liikunta olisi hyvä jakaa lihaskuntoon sekä aeroobisen liikuntaan.

Minulla on suunnitelmana talven aikana panostaa
- 1-3krt viikossa seinäkiipeilyyn
- 1-2krt uintiin
- 1-2krt juoksuun/hiihtoon.
Sekä sitten kävellä työmatkat aina kun voin.

Suunnittele viikkosi treenit etukäteen ja merkkaa ne kalenteriisi se helpottaa sinua saada ne oikeasti tehtyä!!

- Sara

Tuesday, November 1, 2011

Mässäilymätön Marraskuu






Elo- Lokakuu meni tuossa aika hujauksessa ohi. Olen elänyt hyvin urheilutonta ja epäterveellistä elämää nämä viimeiset kuukaudet. Sairastellut ja muutenkin elänyt ihan omissa ajatuksissani.

Nyt Marraskuuhun lähden hyvin mielin. Tarkoitus olla mässäilymätön Marraskuu. Siirtyä takaisin niihin hyviin tapoihin joita joskus noudatin. Tässä pitää oikein miettiä mitä ne ovat.


Hyvän olon tapoja

- Juoda vettä 2-3l päivässä
- Syödä 2-4h välein
- Syödä proteiinia jossain muodossa joka aterialla
- Liikkua 3-5krt viikossa
- Muistaa venytellä
- Ajatella positiivisesti
- Nukkua 8h joka yö
- Hyötyliikkua






Mitä uutta sinä aijot lisätä Marraskuuhusi joka tekee siitä erilaisen Lokakuusta?

- Sara

Wednesday, October 12, 2011

Uudet tuulet

Uudet lasit hankittu. Kaksi yhden hinnalla instrusta!
Kuvista varmaan vaikea nähdä laseja kunnolla, mutta olen niistä innoissani kuitenkin.

Molemmat ovat hengittävät. Yhdessä on lila sanka ja toisessa semmoinen enempi bling bling sanka. Bling bling sanka on hyvin samantapainen kuin vanhat silmälasini, joista en vielä luovu. Ne ovat niin ihanat!

Olisi kiva joku päivä oppia piilolinssijen käyttö, olisi hyvä kun olen niin liikunnallinen ja varsinkin kiipeilyssä lasit aikalailla tiellä monesti. Pelkään vaan pahasti piilolinssien laittoa. Minulla kun pieni kompleksi koskettaa silmämunaa, enkä voi katsoa kun toiset koskettavat omiansa. Yök Mutta kai sen voin oppia kun kerran nuoret lapsetkin osaavat.




Tämä tyttö on muuten sitten myös rengastettu.
Kosinta tuli 1.10.2011 6-vuotispäivänä ja häitä pidetään 7.7.2012.
Tässä hyvä syy siis aloittaa se kuntoremontti oikein kunnolla, mutta ensin minun täytyy tervehtyä. Flunssa kun vieläkin oikein jaksaa pysyä päällä.

- Sara


Thursday, October 6, 2011

Vapaapäivän hemmottelua

Tänään pidin vapaapäivää treeneistä.
Flunssa kun yrittää koko ajan tehdä tuloansa.
Ääni oli eilen ja Tiistaina melko poissa ja muutenkin yskittää öisin, parempi kai sitten levätä.

Tiistaina olimme liidaamassa ystävän kanssa, vaikka loppujen lopuksi kiivettiin erikseen, hän yhden Tuomaksen kanssa ja minä yhden Antin kanssa. Hyvin se niinkin meni. Ja molemmilla oli hyvät päivät.

Minä tein uuden henkilökohtaisen ennätyksen liidissä. Liidasin negatiivisella seinällä 5c. Jospa sitä uskaltaisi pian kokeille 6a:ta liidaten, ehkä sitä pikku hiljaa pääsisi peloista pois sen kautta.

Sunnuntaina olisi tarkoitus taas suunnata seinälle ja harjoitella jopa vähän köyteen tippumista. Se kun eniten pelottaa, se pitää kohdata että pääsee pelosta yli.

Tänään hemmottelin itseäni ruoalla, jalkahoidolla ja hiusmaskilla.
Nyt tuntuu hyvältä kun tässä juon kotosalla kynttilän valossa hunaja vettä ja ajattelin alkaa katselemaan uusia Glee jaksoja!

Ensi viikolla jos flunssa olisi ohi, aloitan boot campin. Tämä typy pitää nyt päästä eroon tästä mässäily ja masennus kaudesta!!!

- Sara

Tuesday, October 4, 2011

Tervetuloa Syksy


Syksy ja pimeys on iskenyt, ja minulla se on juuri iskenyt pahasti mielialaan. Täytyy myöntää että nyt on turhauttava kausi meneillään josta on vaikea päästä eroon.

Pimeys..mitä se tuo tullessaan? - Masennusta. Mitä masennus ? - Tunnesyöntiä ja laiskuutta.
Täytyy taas ottaa käyttöön liikuntojen ja ruokien ennalta-suunnittelut.

Menetin äitini Elokuussa ja siitä sai tämä liikkumattomuus ja ruokien mättäys alkunsa, mutta uskon että kaikella on aikansa ja kyllä minä tästäkin pääsen yli.

Kahvia  ainakin jos muistan juoda niin varmasti elän terveellisemmän elämän. Tämä toteamus uuden tutkimuksen mukaan. No sitä tulee litkittyäkkin pari kaksi lasillista päivässä.

Tänään taas suuntaan kiipeily areenalle ystäväni kanssa. Se ainakin piristää ja C-vitamiini!!

- Sara

Sunday, September 11, 2011

Muutto hommissa


Olen muuttamassa nyt Syyskuun aikana isompaan kämppään ja yhteen mieheni kanssa, vihdoin. Saimme mieheni kanssa kolmion 78m2. Siis isoon asuntoon muutetaan, olen innoissani. Myöskin vihdoin se pieni kanikin mahtuisi seuraksi! :D

Kirjat, DVD:eet, CD:eet ja kengät olen jo pakannut. Ne tuossa kuvassa näkyvät. Minua helpottaa se että senkun kannan tavarat viidenteen kerrokseen ja se siinä. Mies muuttaa toisesta kaupungin osasta mutta minä vain saman rapun sisällä.

Haballe kyllä tulee treeniä. Painavimmat tavarat minulla ovat sohvat, sängky, kirjahylly, pesukone ja kaksi Ikean komeroa. JA PIANO!! Sille yritänkin löytää suht edulliset ammatti siirtäjät. Muistan että oli vaikeaa jo saada nelin miehin se piano siirrettyä pakusta mun kämppään saatika sitten kierre portaita viidenteen kerrokseen, joo EI!

Nyt Sunnuntain ohjelmassa kiipeilyä ystävän kanssa jonka jälkeen suoraan noin 10km juoksulenkille. Ulkona on ihana sää, nauttikaa siitä!

- Sara

Tuesday, September 6, 2011

Goretexistä apua

Tänään on ollut urheilu riittoisa päivä.
Heräsin klo.07.15 ja ponkaisin heti ylös, laitoin pyöräily vaatteet päälle ja hyppäsin pyörän selkään.
Siinä meni työmatka alle vartissa ja heräsin samalla, joka on hyvin tarpeellista koska työtä on vaikea tehdä jos ei ole hereillä.

Iltapäivällä minulla oli sitten taukoa töiden välissä ja silloin lähdin juoksu lenkille. Kertyi komiat 9.68km, vaikka tarkoitus olikin juosta miltein 14km lenkki, jäi nyt vähän vajaaksi tavoitteesta, mutta olen tyytyväinen kuitenkin.

Innoissani otin ihka uudet urheilu vaatteeni kokeiluun ja totesin ne todella hyväksi satsaukseksi.

Viime viikolla satsasin kunnon Goretex vaatteisiin. Ostin Haglöfin Paclite takin Lim Q väriin ja housut (mustat).

Nämä ovat ainutlaatuiset, hyvin istuvat ja ei ole paljon saumoja. Vesitiiviit vetoketjut. Kiinteä, kolmessa suunnassa säädettävä huppu (PRIIMA JUTTU) Muotoillut hihansuut kuminauhat ja peukalolenkit. Pidempi takakappale.

Housuissa vesitiiviit vetoketjut sääriosassa, ne helpottavat pukeutumista ja riisumista. Edessä vesitiivit vetoketju. Vyötärönauhassa joustava vyö ja linjakas solki. Muotoillut polvet. Säädettävät lahkeensuut kuminauhalla. Siirretyt saumat lahkeiden sisäsivuille, ehkäisevät ihon hiertymistä.

Niissä oli kyllä kaikella tavalla hyvä liikkua. Pyöräilin myös kotiin niissä ja vesi ei tullut läpi eikä tuulikaan. Tarkenin olla vain alusvaattesillaan niiden alla. Hyvä ostos!! SUOSITTELEN!

Mikä on sinun uusin urheiluvaate/väline?
 - Sara


Tuesday, August 30, 2011

Ystävän kanssa

On kiva juosta. En ole juossut melkein neljään viikkoon erilaisten syiden takia. Nytkin lähdin vain kaverin innostamana koska kaverin kanssa on aina kiva juosta.

Alussa tuntui niin raskaalta ja vaikealta mutta noin 6km jälkeen alkoivat jalat herätä ja sopeutua. Loppujen lopuksi juostiinkin vajaat 13km ja tuntuu että olen voittaja.

Espoon rantamaratonille oli tarkoitus mennä juoksemaan 1/2 maratoni ja juosta se kahteen tuntiin. Olinkin jo siihen harjoitellut lajinomaisesti aika kovaa. Nyt en tosin tiedäkkään enää jos viitsin lähteä juoksemaan kun ollut niin pitkä tauko treenistä, ja sitä paitsi ei ehkä oikein innosta enää. Voisin katsoa 1/2 maratonia Lokakuun puolelle.

- Sara

Sunday, July 31, 2011

Vauhdikas viikko takana

Suomenlinnassa käymässä ekaa kertaa


Minulla on ollut ihana viikko, täynnä kaikenlaista urheilua ja mukavaa puuhaa!!

Olin Suomenlinnassa ensimmäistä kertaa elämässäni.
Voitteko kuvitella että vaikka niin lähellä asunut koko ikäni niin en ole koskaan käynyt. Olipa kaunis paikka ja toivottavasti pääsisin uudestaan käymään tänä vuonna ja viettämään vähän pidemmän ajan siellä. Voisi jopa vaikka käydä juoksulenkillä siellä...tai picnic!!




Olin viikolla myös juoksulenkillä ystävän kanssa joka teki sitten meille herkullista illallista josta nautimme treenimme jälkeen.

Juoksimme yhdessä minun treenini alku lämppärin 7km ja sitten kun hän meni tekemään ruokaa minä jatkoin 6 x 500m vetojen kanssa. Piti vetää jokainen 500m vauhtiin 4.2-5.2min/km ja 60s palautuksilla. Aika kivaa oli ja tuntui että hyvin menikin.



Liidausta ystävän kanssa
Kiipeilemässäkin olen ehtinyt käydä. Ihmeellistä miten sitä aikaa on riittänyt kaikenlaisiin puuhiin.

Liidausta olen yrittänyt nyt kerran viikossa harjoitella että pikku hiljaa pääsisin noista peloista pois, siis tippumis peloista kun tulee liidaukseen.

Ylä-kiipeilyssä en yleensä enää pelkää laisinkaan, ellei nyt yhtäkkiä jotain uudenlaista reittiä, sitäkin tässä viikolla tapahtui. Kiipeisin uudenlaista, vaikeaa reittiä ja kesken reittiä iski pelko ja jähmetyin. Pelosta aloin vikistä ja jotain yritin hässlätä kunnes sitten huomasin että eihän siinä mitään ollutkaan pelättävää, siinä vaiheessa olin hiestä märkä ja kädet hapoilla, siis jätin projektin siihen!




Juoksua maastossa
Eilen vedin aika rankan juoksu treenin.
Minulla on nyt 8vko:n juoksu treenit meneillä kohti Espoon ranta maraton puolikasta joka on 25.9.
Nyt siis viikko takana.

Siis eilen tein 3km alku lämppärin jonka jälkeen lyhyet venyttelyt. Sitten suoritin 6 x 1000m vetoja vauhdilla 4.8-5.5min/km, sitten päälle vielä 3km loppu verkka ja venyttelyt.

500m vetoihin tuo 1000m tuntui killeriltä mutta ei se sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin kauheaa. Juoksin maastossa, ja vaihtelevasti oli ylä- ja alamäkiä. Tänään tuntui kivasti reisissä, ja vedinkin palauttavan 10km juoksun päälle.

- Sara

Wednesday, July 27, 2011

Juosten juoksu kuntoon


Tällä viikolla aloitin intensiivisemmän treenauksen Espoon 1/2 maratonille. Aikatavoite kun on 2h ja pikku hiljaa sen alle, kyllähän se varmaan heti menisikin 2h jos osaisi ja uskaltaisi heti juosta kovaa. hehe Jotenkin mä vaan aina otan liian löysästi alussa ja sitten lopussa huomaan että potkua riittäisi vaikka kuinka.

Lauantaina vedin yleisurheilu kentällä juoksu intervalli treenit. Pitkästä aikaan laitoin piikkaritkin jalkaan, ja siitähän treenit menivätkin vähän liian koviksi ja enpä sitten suorittanut ihan sellaista treeniä kun piti. Tarkoitus oli vetää 5 x 400m mutta kolmen vedon jälkeen laitoin piikkarit jalkaa ja sitten en jaksanutkaan 400m yhteen vetoon vetää kun juoksin liian kovaa. haha Vedin siis 3 x 400m, 2 x 150m ja 1 x 120m. hehe No treenit nekin olivat, kaikki kotiin!

Eilen taas sitten jo vauhtikestävyys treenit. Ensin 7km alkulämppä lenkki vauhtiin 6.2min/km ja sen jälkeen 6 x 500m vetoja vauhtiin 4.3-5.2min/km 90sekunnin palautuksilla. Tuntui todella hyvältä. Viimeisessä vedossa jalat aika väsyneet jo ja taisi olla juuri jotain 5min/km pintaan.

Tänään kiipeilen ja huomenna 12km juoksulenkki jonka jaan kahteen osaan, ensimmäisessä osassa juoksen 4.8min/km vauhtiin ja toisessa 5.4min/km vauhtiin. Toivottavasti menee hyvin!!

Thursday, July 21, 2011

Kolmas haaste

Extempore otin 2min kyykky haasteen vastaan yhdeltä asiakkaalta.
Tarkoitus on siis seisoa seinää vasten kyykyssä niin että polvet ovat 90asteen kulmassa, ja näin pitää seisoa kokonaiset kaksi minuuttia.

En ole koskaan moista yrittänyt niin en oikein tiennyt mitä odottaa mutta asiakas vakuutti että jos siihen pystyn niin hän nostaa minulle hattua korkealle. No..nyt se on suoritettu ja kyllähän minuutin jälkeen alkoi reisissä tuntua. Viimeiset 15s olivat aika killeriä, mutta jaksoin jopa 12s yli kahden minuutin. Varmaan olisin jaksanut 2min 20s mutta sitten housuni valuivat seinää vasten alaspäin ja hapolla olevat jalkani pettivät.

Sen verran mielenkiintoisaa oli niin täytyypä alkaa vähän väliin tätä oikein treenata. Staattiset pidot missä asennossa vain ovat ne pahimmat. Vatsalihaksille ja selälle ne ovat erinomaisia.



Seuraavana haasteena 100 leuanvetoa, ei vain oikein innosta.


- Sara

Friday, July 15, 2011

Sateessa helpompi hengittää

15km juoksulenkki sateessa


Sateessa juokseminen on ihanaa. Tulee raikas ja hyvä olo. Minulla on yleisesti aina vain todella vaikeaa saada itseni sateeseen treenaamaan. Kuitenkin aina kun olen potkinut itseni polulle niin tuntuu sitten kuitenkin todella hyvältä ja ylitän itseni. Sateella on myös helpompi hengittää kuin urheilee, enemmän happea ilmassa.

Hyvän juoksun jälkeen Harry Potterin viimeistä elokuvaa katsomaan ja karkkipussi myös ansaittu. Siis taas päätän antaa itseni syödä vähän nannaa tänään.

- Sara

Tuesday, July 12, 2011

Ja leka taas lenti

Toissa päivänä kävin entistä rakasta lajiani kokeilemassa Leppävaaran yleisurheilu puistossa.
Paljon tuli vanhoja muistoja mieleen ja entisiä haaveita jotka yrittävät jotenkin taas minuun asettaa siementä.

Leka ei sinäänsä pitkälle lentänyt, mutta ottaen huomioon että en ole periaatteessa viimeksi hieman treenannut moukarin heittoa vuonna 2008 koska piti silloin seuralleni saada pisteet NÅID:in piiri mestaruuskisoissa.

Jalkatekniikka oli aika hakusessa kolmella pyörähdyksellä, enkä edes pysynyt pystyssä. Kahdella pyörähdyksellä jotenkuten puhdas tekniikka. Kädet olivat väsyneet edellisen päivän kiipeilystä niin ei voinut sinäänsä voiman käyttöön mitään sanoa.

Ajattelin nyt kuitenkin vähän alkaa lekan heittoa taas treenaamaan, mutta vain sen verran mitä mun selkä sallii. Aikoinaan vuonna 2001 jouduin lopettamaan moukarin heiton selkävamman takia.


 
Vähän esi-makua minkälaiselta moukariheiton treenit näyttää



- Sara

Sunday, July 10, 2011

Lomailua urheilun parissa

Kuumuutta riittää, minä ainakin siitä pidän!!
Eilen Nuuksion kalliolla oli kuitenkin vähän liian kuuma. Tunsin itseni grilli kyljykseksi, jalat kumitossuissa polttivat mutta selkä ainakin kivasti ruskettui. Ihan hyvä tottua kuitenkin tuollaisiin sää olosuhteisiin koska tarkoitus on joku päivä etelään lentää kiipeilyreissulle.


Kaksi Uutta Liikettä; minä edellä, sinä perässä!


1) Vatsarutistus, 1-3 x 10-20


Lähtöasento; punnerrus/lankku asento

Tuo jalat niin pitkälle eteen rintaasi kohti, rutista vatsaa kunnolla
 2) Kylkinosto, 1-3 x 10-15

Lähtöasento

Loppuasento;nosta kylkeäsi ylös että kylkesi muodostaa suoran viivan.

Ensi viikolla minulla on kunnon loma viikko. Suunnitteilla vain erilaista liikkumista; kiipeilyä, pyöräilyä, lenkkeilyä, melontaa ja auringon ottoa (jos sää sallii)!!
Koska teillä on kesälomaa ja mitä ajattelitte tehdä??

 - Sara

Wednesday, July 6, 2011

Maantie kutsui minua tänään



30.6km pyöräilylenkki
Tänään lähdin ensimmäistä kertaa määrätietoisesti pidemmälle pyöräilylenkille. Eilen katsoin google mapista sopivan reitin valmiiksi ja eikun lähdöksi. Porvoossa jossa nyt olen ollut koko viikon ns. lomalla on paljon hyviä ja mukavan pituisia pyöräilylenkkejä.

Täällähän on myös joka vuosi pari pyöräilykisaa. Ennen kuin täällä asuin (olen täältä kotoisin) kävimme aina isäni kanssa katsomassa kortteli ajot ja Porvoon mikä lienee kisan nimikään. Paljon oli aina osallistujia ja aina tapahtui jänniä kaatumisia, jotka tietenkään eivät olleet mukavaa katsottavaa tai koettavaa kisailijalle.

Tänään pyöräilin vähän Porvoon keskustan ulkopuolelle saarelle nimeltä Kråkö. Se on kaunis paikka ja siellä on ihan kivat hiekkarannatkin. Paljon oli paikka muuttunut, lähinnä talojen suhteen. Paljon isoja, uusia taloja sinne pystytetty. Kuuma oli ajaa mutta kivasti tuuli siellä saarella niin se ainakin viilensi oloa vähän.

Kivasti tunsin jaksavani pyörälenkin, se oli kuitenkin jo 30km lenkki. Minulle se on paljon, jos ajattelee että jaloissani on vain 20km takana ja en juuri ole pyörään koskenut 10-vuoteen. Harrastin silloin 10-vuotta sitten maantiepyöräilyä vuoden mutta kantti ei kestänyt sitten ryhtyä kilpailemaan.

Tänään huomasin ylämäissä että jalat eivät ole tottuneet, eikä niissä ole lajinomaista kestävyyttä ja voimaa. Keskivauhti oli kuitenkin ihan hyvä 23km/h, olen siihen hieman yllättynyt. Odotin kuitenkin jotain 18km/h...toivottavasti kesän loppu puolella jaksaisin jo lähemmäs 30km tuntivauhtiin. Vähän kerrallaan, eihän tässä ihmeitä tehdä yhdessä päivässä!!

Mitä sinä harrastit ennen johon voisit taas tehdä tuttavuutta?

- Sara

Monday, July 4, 2011

TRX kimpussa on hauska olla

TRX kimppuun menossa

Olin naisystävän kanssa juoksemassa Perjantain helteessä Otaniemen rantateitä. Vaikka siellä saa olla hieman varjossa ja tuulessa niin kuumuus kyllä tuntui. Tärkeää on muistaa ottaa vettä mukaan lenkille kun on helle, ettei tule neste hukkaa, tai sitten tankata ennen juoksua ja suorittaa vähän kevyempi ja lyhyempi lenkki että pääsee sitten melko pian juomaan.

Lenkin jälkeen suoritimme vähän lihaskunto harjoitteita TRX nimisellä liikuntavälineistöllä. Jos laitteen hankinta kiinnostaa. Ota yhteyttä minuun sara@fitness-consulting.fi

Kaksi uutta liikeettä, minä edellä, sinä perässä!

1) Yhden jalan kyykky, 1-3 x 5-15
Ota kiinni kahvoista ja nojaa taakse kädet suorina, paino yhdellä jalalla, vatsa tiukaksi

Kyykkää yhden jalan varaan niin alas kuin jaksat ja ponnista takaisin ylös. Tarpeen mukaan auta vähän vetämällä käsillä.

2) Rintalihas liike, 1-3 x 5-15

Ota kahvoista kiinni niin että selkä on laitteeseen päin ja kädet sivuilla hartian korkeudella, hieman etu nojassa

Paina suorilla käsillä maata kohti suoraan eteesi ja palauta kädet sitten hallitusti takaisin lähtöasentoon

Minä en olen kauan pitänyt lihaskuntoharjoittelusta. Ennen käytin vain lihaskuntolaitteita mutta kun opin salikulttuurista enemmän löysin tieni vapaa painoihin ja omankehonpainon lihaskuntoharjoitteluun. On turvallisempaa treenata lihaskuntolaitteilla sillä ne rajoittavat liikkeitäsi, etkä voi tehdä ns. väärin. Juuri se että ne rajoittavat liikkeitä en niistä pidä. Vapaapainoilla voi säädellä ja muokata liikkeitä omien tarpeiden mukaan. Ja tietenkin omalla kehon painolla on helppo treenata kun ei tarvitse periaatteessa yhtään mitään välineitä kun vain itsesi.

Tässä vielä video siitä miten voitte harjoitella leuanvetoja kunnes yksi tavallinen leuanveto sujuu. Monet teistä on sanonut ettei saa yhtäkään tehtyä. Ei hätää, alla olevasta videosta voitte oppia miten askel askeleelta voimistutte tekemään kokonaisen leuanvedon. 
Näitä kannattaa harjoitella pari kertaa viikossa, 1-5 x nmtkj (niin monta toistoa kun jaksat).






- Sara